Kuka?

Toivotan sinut tervetulleeksi tutustumaan minuun ja tekemisiini! Olen 25-vuotias musiikkia rakastava "nettiduunari" Joensuusta. Olen valmistunut Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta Tradenomiksi ja työskentelen tällä hetkellä projektipäällikkönä Joensuulaisessa www-ratkaisuja tuottavassa Sitefactory Oy:ssä. Tavoitteenani on entisestään kehittää ammattitaitoani ja olla mukana tekemässä monipuolisia sekä kehittyneitä verkkoratkaisuja.

Nyt kun sain vihdoin ja viimein itsellenikin nettisivuston alle, niin pyrkimyksenäni on aloittaa kirjoittamaan sivustollani internetiin liittyvistä tekniikoista julkaisuja. Eli jotain, mikä saattaisi ihmisiä kiinnostaa tämän itsestäni kirjoittamisen ohella. Tämä osio sivustosta kuitenkin päivittyy joskus hamassa lähitulevaisuudessa. Katsotaan mitä aika tuo sen osalta tullessaan :)

Internetin ihmeellisen maailman osalla toinen suuri kiinnostukseni sekä myös harrastukseni on musiikki. Olen tuottanut elektronista tanssimusiikkia harrastusmielessä noin kymmenen vuoden ajan. Pääasiasssa olen keskittynyt tekemään sellaista äänimaailmaa, josta eniten pidän, mutta yleensä biisit taipuvat luontevimmin Trance genren muottiin. Tuotan musiikkia nykyisin Azure Mind nimellä.

Mikäli kiinnostuit, niin pääset kuuntelemaan kappaleitani sekä lukemaan lisää aiheesta alla olevan painikkeen kautta.


Alla näet yhteystietoni. Valitse itsellesi mukavin yhteydenottotapa. Nopeiten ja helpoiten olet yhteydessä minuun yhteydenottolomakkeen kautta.